Elävissä kuvissa

Kävinpä eilen katsomassa elokuvan Rakkaus. Vaikuttava ja ajatteluttava. Elokuvassa kerrotaan vanhan pariskunnan elämästä tilanteessa, jossa toinen sairastuu parantumattomasti ja on autettavana. Juonta ei ole syytä enempää paljastaa. Jos menette katsomaan, niin sitten näette. Elokuvassa tuodaan hyvin esiin tilannetta niin hoitajan kuin hoidettavan kannalta. Omaishoitajien vaativasta tilanteesta on toki paljon puhuttu. Itse jäin miettimään muun muassa sitä, miten omaistaan hoitavan voi olla vaikea saada oikeanlaista apua ja toisaalta, miten hänen voi olla vaikea pyytää ja/tai vastaanottaa apua. Vaikeus avun vastaanottamiseen voi ehkä erityisen helposti tulla, jos on pitkä yhteinen historia. Hoitaja voi ikäänkuin omia hoidettavan itselleen. Oman väsymisen tunnustaminen voi tuntua heikkoudelta. Voiko olla myös niin, että hoitaja ei edes tajua omaa väsymystään ja siitä johtuvaa käyttäytymisen muutosta. Voi käydä kuin vähitellen kuumennettavaan vesikattilaan laitettavalle sammakolle. Kun kylmä vesi vähitellen kuumenee tappavaksi, sammakko ei ajoissa älyä hypätä pois vaan menehtyy. Suosittelen, käykää katsomassa!