Luinpa joku viikko sitten kyläreissulla iltalukemisena "tiedelehti" Annaa (5/2015). Siellä kerrottiin tuoreesta EU-tutkimuksesta . Aihe liittyi suomalaisten ja ruotsalaisten naisten elinajanodotteeseen ja koettuun terveyteen.
Jutun mukaan elinajanodote naisilla on molemmissa maissa sama: 84 vuotta. Ruotsalaisnaiset ilmoittavat elävänsä tervettä elämää 70,7 vuotiaaksi, suomalaiset 56, 2 vuotiaaksi.
Jopa jotakin, ajattelen. Terveitten vuosien ero melkein 15 vuotta! Mikä mättää!
Tätä oli lehden toimittaja kysynyt myös Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Seppo Koskiselta. Hänen mukaansa eroja selittävät osaksi kulttuurilliset seikat: "ihmiset kokevat terveytensä eri tavoin". Osaksi eroja selittävät kuulemma myös tutkimusten toteutttamiserot, jota ei avattu enempää.
Siis kulttuuriset seikat. Mitä se sitten lienee? Mieleeni tulee, että me suomalaiset naiset otamme pienemmätkin krempat liian vakavasti ja heti koemme, että ei oo terve, ei oo terve. Onko ruotsalaiset iloisempaa, myönteisempää kansaa? Ainakin naiset?
Ei kai sentään.
Vaikka. Kyllä joskus ajattelen, että yksi ja toinen saattaa antaa liikaa tilaa rajoitteilleen ja tuoda niitä esiin arkielämässä enemmän kuin vaiva vaatisi. Muinainen naapurini, jo majan majoille mennyt, kertoi siskonsa aina tavatessa sanoneen: "Vaivoista sitten vain viisi minuuttia ja sitten puhutaan muuta".
Hyvä neuvo.
Aikaisemminkin olen kai toistellut vanhaa viisautta: Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Eri asia on sitten ihan kunnon sairaudet, jotka voidaan hoitaa tai sitten ei. Silloin ei toki ole terve.
Itse olen jo kymmenkunta vuotta vanhempi kuin missä keskimäärin tuo terveysraja kulki. Jos nyt joku kysyisi, sanoisin, että terve. Tietääkseni. Vaikka polvet ohittivat parasta ennen- päiväyksensä ja sain varaosat, en koe olleeni sairas, en ennen enkä jälkeen leikkauksen. Toki leikkauksen jälkeen olin toipilas ja osin edelleenkin. Mutta sairas! En toki!
Tutkimusprofessori ei jutussa tuonut esiin, onko sairastamisessa ihan tilastollisia eroja maiden välillä. Mainitsi kuitenkin, että suomalaisia sairastuttaa lihominen ja alkoholinkäyttö. Tilannetta parantaisi myös, jos esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet, mielenterveysongelmat ja verenkiertoelimistön sairaudet vähenisivät.
Epäilemättä.
Silti uskon, että todellinen sairastaminen ja itsensä sairaaksi kokeminen eivät täysin kohtaa. Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksen vanhuksista, jossa henkilöllä saattoi olla useampia sairauksia, mutta hän silti koki itsensä terveeksi.
Luin tänään Patina-lehdestä Hyvän Elämän kirjasta, johon joukko pääkaupunkiseudun senioreja on koonnut ajatuksiaan hyvästä elämästä. Lainaan erästä heistä:
"Mielestäni meillä on hyvä elämä niin kauan, kun voimme nauttia siitä omilla ehdoillamme. Kun siirrytään vaiheeseen, jossa toiset päättävät elämästämme, ei se ole enää hyvää elämää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti